Perheleipuri Salonen tekee perinteistä leipää nykyajan tekniikoilla

 

Perheleipuri Salosella on takanaan 113 vuotta historiaa, sillä ensimmäiset leivät leipoi Johanna Salonen jo vuonna 1905.

Johanna Salonen pyöritti Perheleipuri Salosta lähes viisikymmentä vuotta aikana, jolloin tiiliuunit lämmitettiin puilla ja valmiit leivät vietiin torille käsikärryin. Alkuajoista asti on valmistettu niin sekaleipää kuin mallasjuureen tehtyjä setsuurejakin. Leipomo toimi ensin Johannan miehen, Nestorin pyörittämän kaupan yhteydessä, mutta vuosien mittaan leipomo kasvoi kauppaa isommaksi.

Johannan nuorin poika Martti otti toiminnan haltuun 50-luvulla ja 70-luvulla rakennettiin Vähäheikkiläntielle ensimmäinen teollinen leipomo. Salosen suku vastaa leipomon toiminnasta edelleen ja tällä hetkellä toimitusjohtajan paikalla istuu neljännen sukupolven edustaja Juha Salonen.

Salosen Leipomo valmistaa tällä hetkellä tuoretta leipää ja leivonnaisia kuusi kertaa viikossa yli 1000 kauppaan ympäri Etelä-Suomea. Sämpylät ovat se tuote josta leipomo tunnetaan, mutta sämpylöiden rinnalle ovat nousseet myös sataprosenttisesti kaurasta valmistetut kauraleivät, perinteiset juureen valmistetut ruisleivät sekä 24 tunnin lepoon perustuvat juurileivät.

”Esimerkiksi meidän ruisleipä valmistetaan perinteisin menetelmin juureen ilman hiivaa. Aineina vain ruisjauhot, vesi ja suola”, kertoo Juha Salonen.

Salosen suurin haaste onkin ollut saada perinteiset metodit toimimaan isossa mittakaavassa. Kun leipää lähtee leipomosta tuhanteen kauppaan lähes joka päivä ja tuotteiden tasalaatuisuus on ensiarvoisen tärkeää, ei varaa arvailuille ole.

24 tunnin levolla Jussin leipää

Yksi Perheleipuri Salosen uusimmista onnistumisista ovat olleet juureen leivotut, pitkään levänneet vaaleat ruokaleivät.

”Vuorokauden kestävä lepoaika ja juureen leipominen parantavat leivän rakennetta, makua ja säilyvyyttä eli kaikkia leivän tärkeitä ominaisuuksia ilman lisäaineita”, kertoo Salonen ja jatkaa: ”Pitkään lepoon perustuva taikina on löysää ja kosteaa, joten sen käsittely on normaalia taikinaa hankalampaa, mutta olemme hankkineet sitä varten erilliset laitteet niin että homma sujuu. Lisäksi leivät paistetaan erikseen hankitulla teollisella kiviarinauunilla, joka tuo leipiin osan niiden ominaismausta.”

Juurileivän mallia haettiin Salosella Keski-Euroopasta jo reilut 10 vuotta sitten. Kaikki pitkään taikinalepoon perustuvat leivät ovat leipomolla nimetty Jussin leiviksi ja tuotteet onkin helppo löytää kauppojen hyllyltä nimen perusteella. Valikoimasta löytyvät Jussin moniviljaleipä, kaurainen, rukiinen ja maalaisleipä.

Suurin syy juurileipiin panostamisessa on ollut ostajien kiinnostus laadukkaita tuotteita kohtaan. Mauton ranskanleipä on saanut väistyä ja tilalle on tuotu maukkaampia vaihtoehtoja, vaikka niitä saattaisikin olla työläämpää valmistaa. Ja juuri laadukkaasta leivästä Leipomo Salonen on aina tunnettu.

Perheleipuri Salosen reseptit:

Lisätietoja: