Teissaloiden ruokapöytään sapuska tehdään alusta asti itse

 

Teissalan yrittäjäperheen vanhemmat Salla ja Marko valmistavat arkisin terveellistä kotiruokaa pojilleen Leeville, Casperille ja Maxille. Kaikki sapuska tehdään alusta asti itse, luomua ja paikallisia raaka-aineita suosien. Teissaloiden suosikeiksi ovat muodostuneet esimerkiksi Mikolan luomutila ja Kaarlejoen luomutila, joista tilataan kauden vihanneksia ja juureksia. Molemmat tilat kuuluvat ruokapiiriin, jonka kautta ruuat toimitetaan suoraan kotiovelle. Viikonloppuna ruuanlaittoon käytetään arkea enemmän aikaa, ja ideoita haetaan ruokalehdistä, keittokirjoista ja ruokaohjelmista.

Sallan kiinnostus ruuanlaittoon on lähtöisin jo kouluajoilta ja kotitaloustunneilta. Vielä muutama vuosi sitten suurin intohimo oli leipomisessa, mutta sittemmin Salla on kiinnostunut selkeästi enemmän ruuanlaitosta ja kokonaisista menuista, joita valmistetaan oman perheen lisäksi myös ystäville. Siinä missä Sallan bravuureiksi ovat muodostuneet risotot, kokkaa aviomies Marko mielellään grillaamalla.

Eat my Turkua varten Teissalan perheessä päästiin kokkailemaan Suomen Sillikonttorin sillistä. Silliä syödään perinteiseen tapaan kesällä uusien perunoiden kanssa ja jouluna joulupöydässä, mutta myös sellaisenaan saaristolaisleivän päällä. Reseptiä varten valinta osui matjessillifileeseen, joka oli Teissaloille myös entuudestaan tuttu.

”Sillilaatikon resepti syntyi eräässä illanvietossa yöpalaksi ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se on yksi perheemme lempiruoista”, hehkuttaa Salla.

Tarkista Salla Teissalan resepti sillilaatikolle:

Lue myös muut Suomen Sillikonttorin sillireseptit: