Björkmanin perheen ruuanlaitossa loistaa rakkaus omaan kasvimaahan

 

Mari ja John Björkman ovat kehittäneet vuosien mittaan rakkauden paikallisiin loistaviin raaka-aineisiin ja halusivat näin ollen olla osa myös Eat my Turku -hanketta. Mukana touhuavat myös 6- ja 10-vuotiaat Otto ja Oskar -pojat, joista nuorempi Otto on jo ilmoittanut haluavansa kokiksi. Työkseen Mari toimii tutkijana Orion Pharma syöpälääketutkimuksessa ja John työskentelee Turun museokeskuksen intendenttinä.

Oma puutarha on Johnin ja Marin ylpeys, jonka antimista he ammentavat myös Eat my Turulle tehtyihin resepteihin. Vanhan hirsitalon leivinuuni ja puuhella ovat myös kovassa käytössä Björkmanin perheessä ja erilaiset perinneruuat ovatkin vakiotarjottavaa. Bravuureiksi ovat muotoutuneet esimerkiksi hapanjuurileivät, itse tehty munajuusto, kotikalja ja pitkään kypsennetyt liharuuat. Vanhat menetelmät ja oma puutarha ovat loputon inspiraation lähde molemmille. Puutarhan antimista Björkmanit valmistavat myös omat hillot sekä erilaisia hapatettuja vihanneksia.

Eat my Turkua varten Björkmanin perheessä valmistettiin reseptejä Perheleipuri Salosen Jussin moniviljaleivästä ja saaristolaisnapeista, joiden päälle laitettiin parhaita paikallisia tuotteita ja omasta puutarhasta kerättyjä kasviksia.

Käy tarkistamassa Björkmanin perheen Perheleipuri Salosen tuotteista valmistamat reseptit:

Lue lisää Perheleipuri Salosesta